Kun lapsi uhmaa

Uhma on aihe, josta ei varmasti puhuta ja kirjoiteta koskaan liikaa. Jos sinulla on vielä pieni vauva, odotat varmaan hieman kauhunsekaisin tuntein tulevaa uhmaa. Jos taas olet sen ikäisen lapsen vanhempi, jolla uhma on onnellisesti takana, voit kahvikupillista nauttiessasi naureskella iloisesti menneille ajoille ja tälle postaukselle. Minä en voi naureskella. Vielä. Jos näet minun nauravan, on se todennäköisesti epätoivoista ja varmasti hieman mielipuolista naurua. Meillä ollaan nimittäin keskellä uhmaa. Juuri kun se edellisellä lapsella loppui...

Itsenäistyminen on hieno asia ja lapselle toki välttämätöntä. Välillä kuitenkin mietin, miksi sen täytyy olla niin äärettömän raskasta sekä lapselle, että vanhemmille. Eikö evoluutio olisi voinut hoitaa tämänkin asian niin hienosti, että säästyisimme tulisilta yhteenotoilta, hikisiltä pakkopukemisilta ja illan pitkiltä maanitteluilta, joiden päämääränä on saada lapsi avaamaan suunsa hampaiden pesua varten?

Jokainen lapsi on yksilö ja uhmaa omalla tavallaan. Toisilla tämä vaihe menee ohi lähes huomaamatta säyseämmän temperamentin vuoksi, mutta itse olen saanut kokea kaksi erilaista ja silti yhtä raastavaa uhmaa lasteni kanssa. Ensimmäinen uhmasi harvoin, mutta räjähtävällä voimalla keskittyen tiettyihin asioihin. Tilanteet menivät hänen kohdallaan ohi nopeasti, sillä keskittyminen oli pian jo muualla. Toista maata on pikkusisarus. Pahimpina päivinä olen varma, että hänen tehtävänsä tällä planeetalla on ajaa minut hulluuden partaalle ja sen yli. Hänen uhmansa on hiljaisempaa laatua. Jos hänen antaa, hän voi väitellä kanssani hamaan loppuun asti, eikä hän luovuta kannastaan ilman jokaisen vanhemman pyhää kolminaisuutta: uhkailua, kiristystä ja lahjontaa. Hänen kanssaan volyymit eivät nouse, mutta hän todellakin tietää, mistä naruista vedellä saadakseen tahtonsa läpi.

Usein koen riittämättömyyttä ja huonoa omaatuntoa, kun en jaksa ratkaista jokaista konfliktia rakentavalla tavalla. Toisaalta olen sitä mieltä, että tietyissä asioissa lapsen kanssa ei neuvotella. En todellakaan keskustele kolmevuotiaan kanssa siitä, laitetaanko pakkaskelillä jalkaan villasukat vai ei. Voin toki selittää hänelle - jos hän nyt huudoltaan haluaa kuunnella - syyn villasukkien pukemiselle, mutta ne puetaan tapauksessa jokaisessa. Silti liian usein sorrun korottamaan ääntäni ja vajoamaan lapsen tasolle. Hyi minua. Näitä asioita sitten iltaisin ennen nukahtamista pohdin ja yritän keksiä keinoja olla parempi vanhempi seuraavana päivänä. Minua kuitenkin lohduttavat asiantuntijoiden synninpäästöt, joiden mukaan vanhempikin saa olla joskus väsynyt, ja lapselle on tärkeää nähdä tunneskaalan koko kirjo. Onnekseni olen temperamentiltani enemmän esikoiseni kaltainen. Räjähdän ehkä hetkessä, mutta toisessa olen jo rauhoittunut ja taas se turvallinen vanhempi, jonka seurassa lapsen on hyvä jatkaa itsenäistymisensä matkaa.

MLL:n perhekahvilatoiminta

Heippa Verttivertaistuen bloggaajat ja lukijat! :)

Lyhyesti tiedoksenne valtakunnallisen MLL:n perhekahvilan toiminnasta. Perhekahvilat toimivat eri puolilla Suomea ja niihin ovat tervetulleita kaikki lapsiperheet viettämään mm. yhteistä kahvitteluaikaa ja keskustelemaan samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa.

MLL:n yhdistyksen eri työntekijät tulevat kirjoittamaan ajankohtaisista asioista myös tänne Verttivertaistuen blogiin, joihin voitte sitten kommentoida.

Lisätietoa toiminnasta:
http://www.mll.fi/perheille/perhekahvilat/

Terveisin,

MLL